Koska en tiedä mistä alottaisin, niin aloitan vaikka siitä, että miksi.

Muutin uudelle paikkakunnalle ollessani 10vuotias. Kaikki meni aluksi hyvin, mutta jokin muutti kaiken. Minua kiusattiin koko loppu ala-aste ja yläaste. Koitin olla välittämättä niistä typeristä kommenteista, mutta ollessani kahdeksannella luokalla murruin ensimmäisen kerran. Koitin vaihtaa henkisen kivun fyysiseen, mutta ei sekään auttanut. Siinä vaiheessa minulle ei tullut mieleenkään mennä puhumaan ulkopuolisille, koska koin että psykologeilla yms käyvät vain hullut. Vanhempanikaan eivät oikein osanneet suhtautua kiusaamiseen mitenkään, enkä niille kaikkea kertonutkaan. Myös osa opettajista kääntyi minua vastaan, joten en halunnut heillekkään purkaa pahaa oloani. Koska olen joskus kaikilla voimillani yrittänyt unohtaa kiusaamisen, en enää nykyään muista edes miten minua kiusattiin. Vasta vähän aikaa sitten muistin kuinka kerran koulussa syömästä tultuani kaikki puhui minusta käytävällä, he huutelivat minulle ja nauroivat. Kaikki. Kukaan ystävistänikään ei sanonut heille mitään, he vaan hiljaisesti hyväksyivät sen kaiken. Se siitä sitten.

Kahdeksannesta luokasta lähtien, eli kuuden vuoden ajan olen voinut pahoin. Toki välillä on ollut parempiakin aikoja, mutta silloinkin sisälläni on kokoajan se sama ahdistus. Tietenkin ne hyvätkin jutut on aina lähteneet alamäkeen ja olen sittemmin taas yksin. Nykyään en enää yritä muuttaa henkistä kipua fyysiseksi kivuksi, koska ei se auta kuin hetkellisesti. Välillä tulee kyllä pahimman ahdistuksen ja itkun keskellä olo, että jos nyt vaan hakisin sen veitsen ja satuttaisin itseäni. Yritän olla vahva.

Olen jo kolmen vuoden ajan yrittänyt turruttaa pahan oloni alkoholilla, juodessahan on aina hauskaa? Totta. Silloin minä nautinkin elämästäni, hymyilen, nauran ja pidän hauskaa. Seuraavana päivänä on aina morkkis, koska teen tyhmiä juttuja ja juon itseltäni muistin pois. Se lisää ahdistustani. Mietin aina, että jospa nyt olisin juomatta vaikka pari viikkoa ja seuraavalla kerralla en vetäisi niitä kuuluisia perseitä. Hyvin mietitty, huonosti toteutettu. Ei mene kuin enintään kaksi päivää, niin enköhän ole jo jossain baarissa vetämässä hirvittävää rynnäkkökänniä.

Näin minä tämän sitten aloitin, en tiedä miten jatkan. Ehkä samallatavalla; suoraan sydämestä.

- Minä